Ketä varten pumppuvoimaloita ollaan rakentamassa?
Kemijoki Oy piti Kemijärvellä yleisötilaisuuden 15.6, jossa käsiteltiin Ailangantunturin pumppuvoimalahanketta ja hankkeelle myönnettyä PCI-statusta. Tilaisuuden yhteydessä Ylen haastattelussa hankkeen projektinjohtaja Petri Vihavainen totesi:
"Valtakunnallinen tarve säätövoimalle on niin valtava, että olemme pakotettuja jatkamaan. Mietimme kyllä, voimmeko toteuttaa Suomen energiajärjestelmän kannalta turvallisia ratkaisuja paikalliset huolet huomioiden."
On syytä tarkastella tätä väitettä kriittisesti.
Suomen sähköjärjestelmä tarvitsee epäilemättä lisää joustoja. Tuulivoiman lisääntyessä tarvitaan ratkaisuja, joilla tasapainotetaan tuotannon vaihtelua. Tästä ei juuri kukaan kiistele. Sen sijaan kysymys on, pitääkö tämä toteuttaa juuri Kemijärvellä ja Ailankantunturin kaltaisella hankkeella.
Vihavaisen lausunnosta syntyy vaikutelma, että hanke olisi jonkinlainen kansallinen välttämättömyys, jota ei enää voida pysäyttää. Todellisuudessa näin ei ole.
Kemijoki Oy:tä ei ole pakotettu rakentamaan pumppuvoimalaa. Yhtiötä ei velvoita siihen laki, viranomainen eikä sähköjärjestelmän ylläpitäjä. Kyse on ennen kaikkea yhtiön omasta strategisesta valinnasta ja liiketoimintahankkeesta.
Suomen hallitus on tunnistanut useita vaihtoehtoisia tapoja lisätä sähköjärjestelmän joustavuutta. Kansallisissa energia- ja teollisuuslinjauksissa on nostettu esille muun muassa akkuvarastot, kysyntäjousto, lämpövarastot, sähkökattilat, vetytalousratkaisut sekä muut energiavarastot. Lisäksi sähkönsiirtoverkkojen kehittäminen ja nykyisten tuotantojärjestelmien tehokkaampi hyödyntäminen voivat vähentää uusien suurhankkeiden tarvetta.
Kukaan ei ole osoittanut, että juuri Ailankantunturin pumppuvoimala olisi Suomen energiajärjestelmän toiminnan kannalta välttämätön.
Tämä on olennainen ero.
Yhtä tärkeää on kysyä, mitä valtakunnallisen hyödyn nimissä ollaan vaatimassa paikalliselta ympäristöltä ja ihmisiltä.
Kemijärvelle suunnitellaan tällä hetkellä neljää pumppuvoimalahanketta. Kaikissa niissä yhteisenä ala-altaana toimisi jo ennestään voimakkaasti säännöstelty Kemijärvi. Samalla vesistöalueelle kohdistuu paineita myös kaivoshankkeista ja vaelluskalojen palauttamista koskevista tavoitteista. Kysymys ei siis ole yksittäisestä hankkeesta vaan laajasta kokonaisuudesta, jonka yhteisvaikutuksia ei voida tarkastella irrallaan toisistaan.
Paikalliset huolet eivät myöskään ole tunnepohjaisia mielipiteitä, jotka voitaisiin ratkaista paremmalla viestinnällä. Huolien taustalla ovat muun muassa vesistövaikutukset, jääolosuhteet, kalasto, virkistyskäyttö, maisema-arvot, luonnon monimuotoisuus sekä EU:n vesipuitedirektiivin velvoitteet. Nämä ovat konkreettisia kysymyksiä, joihin tarvitaan tutkittua tietoa ja uskottavia vastauksia.
Kemijärvellä on jo nähty, mitä tapahtuu, kun valtakunnalliset tavoitteet asetetaan paikallisten vaikutusten edelle. Kemijärven säännöstely muutti aikanaan yhden Suomen suurimmista järvistä energiantuotannon työkaluksi. Sen seurauksia eletään edelleen.
Siksi keskustelua ei pitäisi käydä siitä, miten paikalliset saadaan hyväksymään ennalta päätetty hanke. Keskustelua pitäisi käydä siitä, onko juuri tämä hanke oikea ratkaisu ja ovatko sen hyödyt todella suuremmat kuin sen aiheuttamat ympäristö- ja yhteiskunnalliset kustannukset.
Suomi tarvitsee energiaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki energiainvestoinnit olisivat automaattisesti hyväksyttäviä tai että niiden toteuttaminen oikeuttaisi sivuuttamaan paikalliset ihmiset, luonnon tai lainsäädännön tavoitteet.
Valtakunnallinen tarve ei poista velvollisuutta osoittaa, että juuri tämä hanke on tarpeellinen, oikeasuhtainen ja kestävällä tavalla toteutettavissa. Juuri siitä keskustelusta Kemijärvellä on kyse.