Lapin Kansan ja Kalevan kirjoitukset pumppuvoimalahankkeista Kemijärvellä rakentaa vastakkainasettelun, jossa paikalliset ympäristöhuolet asetetaan kaikkien suomalaisten sähkönkuluttajien etua vastaan. Tämä asetelma on harhaanjohtava. Kyse ei ole vastustuksesta vihreää siirtymää tai energiaturvallisuutta kohtaan, vaan siitä, millä ehdoilla ja kenen kustannuksella hankkeita edistetään.
Huolestuttavin signaali jutussa on Kemijoki Oy:n esiin nostama ajatus kiertää kuntien kaavoitusvalta puhtaan siirtymän sijoittamisluvan kautta. Kuntien kaavoitusmonopoli ei ole tekninen yksityiskohta, vaan keskeinen osa kunnallista itsehallintoa ja paikallisdemokratiaa. On olennaista muistaa, että ympäristöministeriö on jo todennut, etteivät pumppuvoimalat kuulu tämän sijoittamisluvan piiriin. Silti ajatus kuntapäättäjien ohittamisesta on nostettu julkisuuteen. Tämä herättää perustellun kysymyksen: kunnioitetaanko paikallista päätösvaltaa vain silloin, kun se tuottaa hankkeille myönteisen lopputuloksen?
Me kannatamme YVA-menettelyä ja huolellista tutkimustietoa. Ongelma ei ole se, että vaikutuksia selvitetään, vaan se, että jo julkaistut YVA-selostukset ovat puutteellisia. Lapin ELY-keskus on itse edellyttänyt lisäselvityksiä muun muassa virtaamista, kalastovaikutuksista ja jääolosuhteista. Erityisen ongelmallista on, että yhtiöt – Pohjolan Voima ja Suomen Voima mukaan lukien – eivät ole suostuneet hankkeiden yhteisvaikutusten arviointiin, vaikka kaikki neljä hanketta kohdistuvat samaan vesistöön. Yksittäisten hankkeiden tarkastelu erillään ei anna realistista kuvaa kokonaisvaikutuksista.
Toistuva väite siitä, että Kemijärven vedenpinta muuttuisi vain muutamia senttejä, ohittaa olennaisen kysymyksen: mitä tapahtuu virtaamille. Esimerkiksi Ailangantunturin pumppuvoimalassa veden virtaama täysitehoisessa jaksossa on samaa suuruusluokkaa kuin Kemijoen keskivirtaama, noin 500–600 kuutiometriä sekunnissa. Tämä tarkoittaa keinotekoisesti synnytettyjä, nopeita ja toistuvia virtauspiikkejä järvessä ja jokialueella – ilmiötä, jota nykyinen säännöstely ei vastaa. Virtaamilla on suoria vaikutuksia kalastoon ja kalojen vaellukseen, pohjasedimenttien liikkeellelähtöön, jääkannen muodostumiseen ja kestävyyteen sekä rantojen eroosioon. Näitä vaikutuksia ei ole YVA-selostuksissa riittävästi käsitelty.
Yksi keskeisimmistä ja toistaiseksi vähiten käsitellyistä kysymyksistä liittyy Seitakorvan voimalaitokseen. Ailangantunturin pumppuvoimalan YVA-selostuksessa todetaan, että pumppuvoimalaa tyhjennettäessä myös Seitakorvan juoksutukset ovat suurimmillaan, eli laitokset toimivat osittain samassa rytmissä. Tämä tarkoittaa entistä voimakkaampia ja tiheämmin toistuvia virtaamahuippuja Kemijoen alaosassa. Tästä huolimatta YVA:ssa ei ole arvioitu lainkaan sitä, kestävätkö Seitakorvan voimalaitoksen rakenteet – padot, perustukset ja koneisto – pumppuvoimalan aiheuttamaa lisääntyvää ja nopearytmistä virtaamavaihtelua. Kyse ei ole pienestä yksityiskohdasta, vaan olemassa olevan voimalaitoksen kuormituksen olennaisesta muuttumisesta. Kun hankkeiden yhteisvaikutuksia ei arvioida kokonaisuutena, jää myös tämä rakenteellinen turvallisuuskysymys avoimeksi.
Väite siitä, ettei pumppuvoimaloille ole vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja, ei pidä paikkaansa. Suomessa on selvitetty muun muassa pumppuvoimalaa Pyhäjärven vanhaan kaivokseen. Hanke todettiin taloudellisesti kannattamattomaksi, ei teknisesti mahdottomaksi. Tämä paljastaa olennaisen seikan: kaikki pumppuvoimalat eivät ole automaattisesti järkeviä investointeja. Se, että hanke ei ole kannattava muualla, ei tee siitä hyväksyttävää Kemijärvellä.
Kansainväliset vertailut ontuvat. Norjassa ja Ruotsissa pumppuvoimalat sijoittuvat pääosin kallioalueille, joissa maaperä on vakaata ja humuspitoisuus vähäinen. Suomessa hankkeet sijoittuvat soille, moreeniin ja humuspitoiseen maaperään, mikä lisää riskiä ravinteiden ja haitta-aineiden liikkeellelähtöön vesistöön. Lisäksi Suomen korkeuserot ovat selvästi pienempiä, mikä heikentää pumppuvoimaloiden energiatehokkuutta ja taloudellista kannattavuutta.
Julkisessa keskustelussa on lähes kokonaan sivuutettu EU:n vesipuitedirektiivi, jonka mukaan vesistöjen tilaa ei saa heikentää, vaan sitä tulee parantaa. Tämä koskee myös virtaamia ja jääolosuhteita. Samoin kysymys lähteistä, puroista ja pohjavesistä on jäänyt käsittelemättä, vaikka ympäristölainsäädäntö kieltää niiden vaarantamisen. Näihin kysymyksiin ei ole annettu vastauksia YVA:ssa eikä julkisuudessa.
Kun PVO:n toimitusjohtaja Jani Pulli puhuu paisuneista peloista, on syytä oikaista. Kaikki päätöksenteko sisältää tunteita, eikä niitä voi sammuttaa edes energia-asioista päätettäessä. Tätä tukee laaja päätöksentekotutkimus ja neurotiede: ihminen ei kykene tekemään päätöksiä ilman tunteiden ohjaavaa roolia. Kemijärvellä huoli ei kuitenkaan synny mielikuvista tai epämääräisestä vastustuksesta, vaan jo julkaistuista YVA-selvityksistä ja viranomaisten itsensä esittämistä lisäselvityspyynnöistä. Kyse ei ole NIMBY-ilmiöstä, vaan vaatimuksesta, että hankkeet täyttävät ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset kriteerit.
Me haluamme vahvistaa Kemijärven elinvoimaa. Mutta hankkeiden on oltava ekologisesti kestäviä, taloudellisesti perusteltuja ja sosiaalisesti hyväksyttäviä. Nykyisessä muodossaan pumppuvoimalahankkeet eivät näitä ehtoja täytä.
Lopuksi on syytä pysähtyä narratiivin äärelle, jossa pumppuvoimalat esitetään Suomen energiatalouden pelastajina ja kriittiset kansalaiset kehityksen jarruina. Tämä ei pidä paikkaansa. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos se nojaa tutkittuun tietoon, lakien noudattamiseen ja paikallisten ihmisten luottamukseen. Kunnallisdemokratian ohittaminen ja puutteellisiin selvityksiin nojaaminen vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Paikallisten, vaaleilla valittujen päättäjien tehtävä ei ole kumileimata hankkeita, vaan punnita ne huolellisesti. Se ansaitsee kunnioitusta – myös silloin, kun lopputulos ei miellytä kaikkia.
Kyse ei ole siitä, että Kemijärvi sanoisi ei energiapolitiikalle. Kyse on siitä, että se sanoo kyllä vastuullisuudelle.